Smart receipt recognition

Smart receipt recognition

Valjastimme tekoälyn kuitintunnistukseen, jotta kirjanpito olisi taas askeleen helpompaa. Kirjanpidon ehkä jopa isoin työmaa on aina löytää oikea tosite oikealle tapahtumalle useiden tiedostojen joukosta. Erityisen vaikeaa oikean tositteen löytäminen on, jos tiedoston nimeäminen fiksusti on jätetty tekemättä. Esimerkiksi Facebook (tai nykyään Metan) mainoskuitin nimi on ladattaessa tyyliä 5573222446125285-11063310.pdf, jonka voisi nimetä myös vaikkapa Facebook Ads + päivämäärä.

No onneksi jatkossa tiedoston nimeämisellä ei ole niin merkitystä, kun nocfon älykäs kuitintunnistus löytää oikean tositteen käyttäjän puolesta. Vaikka kutsummekin tätä kuitintunnistukseksi, niin myös laskujen tunnistus onnistuu samalla tavalla. nocfoilijan ei enää tarvitse vaivata päätään oikean kuitin tai laskun löytämiseen tapahtumalle. Lisäsimme nocfoon käyttäjiä hämmästyttävän ja boomeria kauhistuttavan ominaisuuden, jonka avulla tapahtuman ja tositteen liittäminen toisiinsa tapahtuu itsestään. Kaikki toimii yksinkertaisuudessaan näin:

  1. Lisää kuitti tai lasku tiedostoihin
  2. Luo tapahtuma tai se on jo luotu automaattisesti pankkiyhteyden avulla
  3. It’s a match

Katso havainnollistava demo älykkäästä kuitintunnistuksesta

Älykäs kuitintunnistus osa Plus-pakettia

Älykäs kuitintunnistus on osa Plus-pakettia, johon voit päivittää tilauksesi tilauksesi-välilehden takaa. Plus-paketilla saat käyttöösi myös pankki-integraatiot sekä muita kirjanpitoa helpottavia ja nopeuttavia ominaisuuksia edulliseen hintaan.