Kirjanpitopalvelu ja muut lisäpalvelut

Kirjanpitopalvelu ja muut lisäpalvelut

Tavoitteemme on mahdollistaa kirjanpidon tekeminen pienyrittäjälle omatoimisesti moderneilla työkaluilla. Yrittäjän aika on kuitenkin arvokasta ja jokaiselle yrittäjälle saattaa tulla eteen hetki, jolloin ulkopuolisen apuun turvautuminen on ajankohtaista. Kirjanpidon tekemisen on esimerkiksi saattanut aloittaa itse, mutta liiketoiminta on kasvanut sellaisella vauhdilla, ettei aika enää yksinkertaisesti riitä. Yrittäjä saattaa myös haluta helppokäyttöisen ohjelman, josta voi seurata kätevästi ja läpinäkyvästi yrityksen taloutta, mutta kirjanpitäjän tekemänä.

Olemme saaneet asiakkailtamme kyselyä mahdollisista lisäpalveluista, joten päätimme laittaa idean käytäntöön. Lisäksi nocfon ominaisuuksista pääsevät hyötymään myös yrittäjät, joille kirjanpidon tekeminen itse ei ole koskaan ollutkaan vaihtoehto.

nocfon helpon ja modernin sovelluksen lisäksi nyt myös seuraavat lisäpalvelut ovat saatavilla:

  • Tilinpäätös ja veroilmoitus – Sopii esimerkiksi yrittäjälle, joka hoitaa kirjanpitonsa itse, mutta tarvitsee tilinpäätökseen ja veroilmoitukseen apua.
  • Kirjanpitopalvelu – Sisältää peruskirjanpidon lisäksi myös tilinpäätöksen ja veroilmoituksen. Myös arvonlisäverovelvollisen yrityksen ALV-ilmoitukset sisältyvät kirjanpitopalveluun.
  • Kokonaisvaltainen taloushallinto – Kirjanpitopalvelun sisällön lisäksi kokonaisvaltaiseen taloushallintopalveluun sisältyy myyntilaskutus, mahdollinen ostolaskutus ja palkkojen tai osinkojen maksu. Taloushallinnon ulkoistamisen laajuus sovitaan aina erikseen asiakkaan kanssa.

Lisätiedot ja ajankohtaiset hinnat löytyvät lisäpalveluiden omalta sivulta: nocfo.io/lisapalvelut

Miksi valita lisäpalvelut nocfolta?

nocfon kautta hoidettu kirjanpito on aina läpinäkyvää. Asiakkailla on aina katseluoikeudet kirjanpitoaineistoonsa ja mahdollisuus tarkastella kaikkia kirjanpidon raportteja, kuten tuloslaskelmaa tai tasetta. Lisäpalvelumme ovat kustannustehokas vaihtoehto, mistä on iso kiittäminen nocfon tekoälylle, automaatiolle sekä jatkuvasti kehittyvälle sovellukselle. nocfon kirjanpitopalvelu sekä muut yllä listatut taloushallintopalvelut ovat täysin muokattavissa asiakkaan tarpeiden mukaan.

Kiinnostaako kirjanpitopalvelu tai jokin muu lisäpalveluista?

Ota meihin yhteyttä alla olevalla lomakkeella ja tehdään sinulle sopiva tarjous!

Lisäpalvelut lomake