lisäpalvelut yrityksesi tukena

Kirjanpito tökkii, tilinpäätöksen tekeminen ei onnistu tai yrityksesi taloushallinto on muuten vaan sekaisin?

Me autamme.

Joskus on vain helpompi pyytää apua

nocfo on alusta asti suunniteltu palveluksi, jonka avulla pienyrittäjä voi suoriutua kirjanpitovelvoitteistaan itse. Kirjanpidon tekeminen ei kuitenkaan aina syystä tai toisesta onnistu tai ei vaan maistu. Saatat olla aloittanut kirjanpidon tekemisen jo nocfolla, mutta toteat parin kuukauden jälkeen, että haluatkin ulkoistaa kirjanpitosi. Tätä ja muita tilanteita varten tarjoamme kirjanpitoa palveluna sekä nykyisille että uusille asiakkaillemme.

Käytämme kirjanpidon tekemiseen, kaikkien yllätykseksi, omaa kirjanpito-ohjelmaamme, jonka kautta tositteiden toimittaminen sähköisesti onnistuu vaivattomasti esimerkiksi kuvaamalla kuitit suoraan nocfoon. Lisäksi sinulla on aina pääsy ja näkyvyys oman yrityksesi kirjanpitoon sekä tärkeimpiin avainlukuihin. Voit myös halutessasi antaa yrityksesi koko taloushallinnon hoidettavaksemme.

Kirjanpito:
  • Kirjanpitopalvelu alkaen 79 €/kk*

    Jos kirjanpidon tekeminen ei enää itse tehtynä maistu, me voimme hoitaa sen kokonaan puolestasi. Ei piilokuluja. Pitää sisällään tilinpäätöksen ja veroilmoitukset.

  • Kokonaisvaltainen taloushallinto alkaen 99 €/kk*

    Kun haluat kirjanpidon lisäksi ulkoistaa myös muut yrityksesi talousasiat, kuten laskujen lähetys ja maksu sekä palkanlaskenta.

  • Tilinpäätöksen tekeminen alkaen 99 €*

    Kirjanpidon tekeminen onnistuu, mutta tilinpäätöksen ja veroilmoituksen tekemisessä menee sormi suuhun? Tämäkin hoituu meiltä.

  • Muu konsultointi erillisellä hinnoittelulla

    Autamme myös yrittäjyyteen, talouteen ja veroihin liittyvissä ongelmissa

*Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %.

Ota yhteyttä

Lisäpalvelut lomake

Lue lisää henkilötietojen käsittelystä