Pin Pals Imatra ry löysi NOCFOsta yhteistyökumppanin

Keilaseura Pin Pals Imatra ry  näki päivänvalonsa Imatran keväässä 2023. Vaikka seura vastaa tuoreudeltaan vastapoimittua hedelmää on se lyhyessä ajassa kasvattanut jäsenmääräänsä jo kahteenkymmeneen. Yhdistyksen periaatteisiin on alusta asti kuulunut se, että jokainen kantaa kortensa yhteiseen kekoon ja jokaisella jäsenellä on oma roolinsa. Jäsenet pyrkivät auttamaan seuraa kehittymään omien taitojensa ja kiinnostuksensa mukaan. Pin Pals ei siis ole pelkästään keilailuseura, vaan myös tiivis kaveriporukka. Henkilökemiat ovatkin yksi tärkeimmistä tekijöistä seuraan liittymisen kannalta.

Seuraan kuuluu monipuolinen joukko pelaajia eri taitotasoilta. Jotkut ovat hioneet taitojaan parketeilla jo vuosikymmenien ajan, kun taas toiset kokevat olevansa omien sanojensa mukaan lajin suhteen vasta untuvikkoja. Eri taitotasojen ansiosta varsinkin nuoremmat voivat hyötyä vanhempien kokemuksesta ja oppia heiltä arvokkaita taitoja, jotka ovat hyödyksi heidän omassa kehityksessään.

”Meillä seurassa sekä harrastetaan intohimoisesti että kilpaillaan kansallisella tasolla. Tarjoamme Jokaiselle jäsenelle haasteita, jotka sopivat hänen omiin taitoihinsa ja kokemustasoonsa nähden.”, toteaa Make.

Kirjanpitovelvoite koskee myös yhdistyksiä

Yhdistyksissä tyypillistä on se, että sen eteen tehtävä työ on yleensä vapaaehtoisuuteen perustuvaa, jolloin kustannuksissa säästäminen asiassa kuin asiassa on tärkeää. Pin Pals ei poikkea tässä muistakaan yhdistyksistä, jolloin seuran perustamisen yhteydessä keväällä ajankohtaiseksi tuli kartoittaa helppoa ja modernia kirjanpitosovellusta, joka on samalla kustannustehokas. Tähän tarpeeseen yhdistys löysi NOCFOn.

”Minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta kirjanpitosovelluksista ja uuden opettelu aina hieman hirvittää. Palvelu yllätti kaikin puolin positiivisesti ja sopii yhdistyksemme tarpeisiin kuin kaato keilaradalle. NOCFO on simppeli ja sitä osaa käyttää jopa 57-vuotias kirjanpitonoviisi. Palvelun kautta yhteistyökumppaneiden ja jäsenten laskuttaminen onnistuu myös kätevästi.”

-Pin Pals Imatra ry rahastonhoitaja Make

NOCFO on moderni ja helppokäyttöinen kirjanpitosovellus pienyrittäjille ja yrityksille. NOCFOn PLUS-pakettia pääsee kokeilemaan kuukauden ilmaiseksi, johon kuuluu kirjanpidon automaatio tekoälyn avulla, pankkiyhteydet, laskutus, tilinpäätöstyökalu sekä paljon muuta. Tutustu NOCFOon https://nocfo.io/fi/.

Jätä kommentti